Avainsana Pietari

Piian seikkailut, osa II

Anna Stiina (Christina) Matintytär jäi vuoden 1844 raastuvanoikeuden päätöksen jälkeen Hämeenlinnan linnanvankilaan odottamaan asian jatkokäsittelyä. Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjoja en ole tutkinut, mutta Anna Stiinan saama rangaistus selvisi Hämeenlinnan kaupunkiseurakunnan vuoden 1845 rikoskirjasta. Asia oli alistettu Turun hovioikeudelle: Kuljeskeleva piika Anna…

Seraphia Carolina Jahn

Suomessa Benvikin neito 27 viipyi pellavaopistossa vähän toista vuotta. Koulun johtaja J. V. Bladh kirjoitti 22.11.1821 todistuksen, jonka mukaan Seraphia pääsi toiveensa mukaisesti pois koulusta, koska hänellä ei ollut taipumuksia alalle (varder såsom mindre fallen för Linneslöjd och enligt sin…

Lopen neitoja palvelijoiksi Pietariin

Blogissa on aiemmin ollut puhetta Lopelta 1800-luvulla muuttaneista, jotka lähtivät Pietariin käsityöläisoppiin. He olivat kaikki tietysti miespuolisia. Hagforsin perheestä tosin lähtivät veljesten lisäksi myös tyttäret Gustava ja Hedvig. Heistä tuli Pietarissa piikoja, ja piikominen olikin useimpien Pietariin muuttaneiden nuorten naisten…

Värjäri Fagerlund ja hänen poikansa

Elias Fagerlund syntyi vuonna 1800 Somerolla, mistä perhe muutti Janakkalaan Eliaksen ollessa viisivuotias. Isä Henrik Henrikinpoika oli torpparina Irjalan Vehkalammilla. Isoveli Erik muutti Lopelle jo vuonna 1820 ja toimi Joentakana Nummisten sahalla sahanasettajana ja myöhemmin sahankirjurina.  Eliaskin asui Lopella jo…

Topenolta Pietariin

Lopella syntyneiden Pietariin muuttajien joukossa oli ainakin kaksi kelloseppää, Josef Wass ja Abraham Sirén. Vuonna 1809 syntynyt Wass muutti Helsingin kautta Pietariin jo vuonna 1825. Hän kuului S:ta Katarinan ruotsalaiseen seurakuntaan. Wass kuoli koleraan 39-vuotiaana ja oli silloin kellosepän kisälli.…

Launosista Pietariin – Lundellit

Launosista lähti Pietariin kultasepän oppiin ainakin neljä poikaa. Kolme heistä oli Sandnäsin eli Santamäen Matti Jaakonpojan (1782–1861) sukua, ja neljäskin oli perheen kanssa läheisesti tekemisissä. Erik Sandnäs Erik Mattsson, joka passia hakiessaan käytti sukunimeä Sandnäs, syntyi 6.5.1823 Matti Jaakonpojan toisesta…

Kultasepän oppiin Pietariin

Pietarissa 1800-luvulla asuneista suomalaisista kolme neljästä toimi käsityöläisinä tai teollisuudessa. Kultasepän, kirjansitojan ja kellosepän ammatit olivat erityisen ”suomalaisia”. Parhaimmillaan näiden ammattiryhmien edustajista oli suomalaisia runsas neljäsosa, ja varsinkin kulta- ja hopeaseppien ammattitaitoa ja rehellisyyttä pidettiin suuressa arvossa. Pietari tarjosi heille…

Lain kouraa pakoillut

Vilhelm Lundellin matkakumppanin Kustaa Enin eli Riihimäen asiat alkoivat mennä huonoon suuntaan markkinamatkalla syksyllä 1832. Lokakuun 15. päivänä Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa käsiteltiin kaupungin torilla käytyä tappelua, jonka syyksi ilmeni syysmarkkinoiden aikaan tapahtunut hevosvarkaus. Hausjärveläisen siltavouti Otto Reissin ilmiannosta syytettiin porvoolaisia karvari…