Hämeenlinnassa oli 1800-luvulla kerrallaan vain yksi tai kaksi lasimestaria, ja se yleensä riitti tyydyttämään kysynnän. Koska monet lasinleikkauksen vaiheet olivat suhteellisen helppoja, alalle pyrki myös epävirallisia yrittäjiä, niin sanottuja fuskareita, jotka harjoittivat lasinleikkausta oman ammattinsa ohessa. Tällainen lasimestarin ammattiin tunkeutuminen harmitti erityisesti Alexander Wickholmia, josta kerrottiin blogissa 16.4.2026.
Vuonna 1832 Wickholm valitti maistraatillle, että entisen lasimestari Svahnin puoliso Hedvig oli tehnyt miehensä ammattiin liittyviä töitä, ja anoi, että se kiellettäisiin. Hedvig Svahn selitti, että hänen miehensä oli auttamaton juoppo ja oli menettänyt porvarioikeutensa, minkä vuoksi vaimon oli ollut pakko jatkaa miehensä ammattia elättääkseen perheensä. Maistraatti kielsi Hedvigiltä 10 hopearuplan sakon uhalla lasinleikkuun pienehköjä töitä lukuun ottamatta. Hedvig Svahn valitti päätöksestä, mutta senaatti vahvisti sen kesäkuussa 1833.
Samana vuonna Wickholmin tietoon oli tullut, että muurarin oppilas Axel Enok Lagerkrantz oli leikannut ikkunaruutuja sepän leski Granströmille. Lagerkrantz sanoi puolustuksekseen, että hän oli ryhtynyt työhön vain, koska lasinleikkausta kysyttiin enemmän kuin Wickholm ehti tehdä. On tutkimatta, sakotettiinko Lagerkrantzia.
Maistraatin istunnossa marraskuun 2. päivänä vuonna 1835 Wickholm syytti muurarinkisälli Henrik Liljeroosia lasimestarin ammattiin tunkeutumisesta ja pyysi, että Liljeroosiin ja muihinkin mahdollisiin fuskareihin sovellettaisiin vuonna 1833 määrättyä uhkasakkoa. Liljeroos puolustautui sanoen, että oli leikannut lasia vain muutamille tuttavilleen. Maistraatti langetti Liljeroosille uhkasakon ja kielsi lasinleikkaamisen muiltakin ammattin tunkeutujilta.
Runsaan viikon kuluttua tästä, 14. marraskuuta, Liljeroos ja Wickholm tapasivat raastuvanoikeudessa. Kaupunginvouti Erik Johan Lagerlund vaati silloin Henrik Liljeroosin ilmiannon perusteella lasimestari Alexander Wickholmia lailliseen edesvastuuseen siitä, että tämä oli kuluvan kuun 13. päivän vastaisena yönä ylioppilas Henrik Åkerbergin talossa sattuneen tulipalon aikaan ollut vahvasti humalassa, vaikka hänen olisi palomestarin ominaisuudessa pitänyt hoitaa tehtäviään.
Alexander Wickholm sanoi väitteen olevan täysin perätön ja lisäsi, että Henrik Liljeroos oli sepittänyt syytteen kostoksi siitä, että häntä oli sakotettu Wickholmin ammattiin tunkeutumisesta. Liljeroos piti kiinni syytöksestään ja kutsui todistajiksi entisen sotilaan Carl Palmin ja palovartija Gustaf Anderssonin. Wickholm puolestaan kutsui syyttömyytensä todistajiksi kaupunginviskaali Axel Reinhold Malmin ja kauppias Henrik Holmin. Jäävittömiksi todettuina todistajat vannoivat valan ja erikseen kuultuina kertoivat:
Carl Palm ja Gustaf Andersson kertoivat yhtäpitävästi, että he olivat kyseisenä aikana olleet Wickholmin seurassa, mutta eivät osanneet sanoa, oliko Wickholm ollut Liljeroosin väittämällä tavalla humalassa.
Kaupunginviskaali Malm ja kauppias Holm todistivat yhtäpitävästi olleensa koko ajan palopaikalla yhdessä Wickholmin kanssa ja sanoivat voivansa mennä valalle siitä, että Wickholm oli ollut aivan selvänä. He lisäsivät, ettei Wickholmilla yleensäkään ollut tapana nautiskella väkeviä.
Raastuvanoikeus teki asiaa harkittuaan seuraavan päätöksen:
Mitä ensinnäkin tulee vastaaja Wickholmiin, todistajien kertoman perusteella ei ole ilmennyt todisteita hänen syyllisyydestään, joten syyte hylätään. Henrik Liljeroos sen sijaan on vihapäissään esittänyt oikeuden edessä Wickholmia loukkaavia väitteitä ja pyytänyt sitoa häntä rikokseen, minkä vuoksi oikeus tuomitsee Liljeroosin Pahanteon kaaren 60. luvun 1 §:n perusteella samaan rangaistukseen, jonka vastaaja olisi joutunut kärsimään, jos olisi ollut syyllinen. Niin ollen Liljeroosille langetetaan 6./18.3.1829 juopumuksesta annetun Keisarillisen Majesteetin armollisen julistuksen mukainen kuuden hopearuplan sakko jaettavaksi tasan syyttäjän eli kaupunginvouti Lagerlundin ja kaupungin köyhien kesken. Sakon voi varojen puutteessa suorittaa kahdeksan päivän vesileipävankeudella kaupungin linnanvankilassa.
Lähteitä:
Hämeenlinnan maistraatin pöytäkirjat 1834–1835. KA Hml.
Talousosaston yhteisistuntopöytäkirjat I, 15.1.-28.6. (1833-1833). Tiedosto 1410. KA. Viitattu 12.5.2026.
Hämeenlinnan RO, varsinaisas. pöytäkirjat. RO a:17. Tiedosto 469. KA. Viitattu 12.5.2026.
Kahila, Esa 1938: Hämeenlinnan käsityön historiaa. Hämeenlinnan Lydia.
Arvo Nikon kokoelma. Kortisto Hämeenlinnan käsityöläisistä L–Ö. Tiedosto 149. KA.
