Tavallisista 1700-luvulla eläneistä kansanihmisistä ei kirkonkirjojen merkintöjen lisäksi paljon tietoa ole saatavissa. Käräjäpöytäkirjoista saattaa kuitenkin hyvällä onnella löytyä esivanhempien elämää valaisevaa aineistoa. Aina ei ratkaisua tutkimusongelmiin saa, mutta mukavaa pikkutietoa kuitenkin. Seuraavassa pari tapausta, joissa esi-isät ovat olleet käräjätuvassa sovinnollisella mielellä.
Jöran Jöraninpoika Sundberg
Lopen talvikäräjät pidettiin vuonna 1734 Joentaustan nimismiehentalossa. Tammikuun 30. päivänä sovittiin seuraavaa:
Vaimo Ingeborg Jöranintytär Vihtijärveltä ja hänen veljensä, rakuuna Jöran Sundberg Sajaniemestä, sopivat, että Ingeborg maksaa Jöranille heidän edesmenneen tätinsä (isän sisaren) perinnöstä puoli lehmänvuotaa eli kolme kuparitaalaria, mikä vastaa Jöranin maksamia tädin hautauskuluja. Jöran tyytyi tähän ja edellytti omasta puolestaan vain, että hän saa periä äidin tämän kuoltua, jos jotain omaisuutta silloin on jäljellä.
Rippikirjojen mukaan Jöran Sundberg oli syntynyt 23.4.1701. Hän oli Uudenmaan ja Hämeen rakuunarykmentin rakuuna numero 96. Katselmusrullissa syntymäpaikaksi mainitaan Sajaniemi, ja rippikirjoissa asuinpaikkana oli Melkko, palveluksesta eroamisen jälkeen Pälsi.
Sundbergilla oli puolisonsa Margareta Jaakobintyttären kanssa neljä tai viisi lasta. Luetteloissa vanhimpiin viitataan ”Melkon rakuunan lapsina”, kaksi nuorinta olivat Abraham, s. 1738, ja Eerik, s. 1742. Abraham kuoli todennäköisesti nuorena, Eerik Jöraninpojasta, isänisäni äidinisän isänisästä, tuli Aittoniemen kruununtilan ensimmäinen haltija Tevännölle.
Käräjäpöytäkirjasta selviää, että Jöranilla oli sisar Ingeborg ja että heidän äitinsä oli elossa vielä vuonna 1734. Se, keitä sisarusten vanhemmat olivat, ei ole selvinnyt. Oliko Jöran Sundberg talollisen poika vai onko isää etsittävä sotilaiden tai itsellisten joukosta? Sajaniemessä on hänen syntymänsä aikoihin elänyt useitakin Jöraneita eli Yrjöjä. Valitettavasti rippikirjat 1714–1728 puuttuvat – juuri tuona aikana Jöran Jöraninpojasta tuli rakuuna. Etsintöjä helpottaisi, jos kirjuri olisi merkinnyt pöytäkirjaan edesmenneen tädin nimen, jolloin Jöranin ja Ingeborgin isän patronyymi olisi tiedossa.
Kaarle Kristonpoika ja Paavo Paavonpoika
Lopen syyskäräjillä 14.10.1742 keskusteltiin hevosen omistuksesta:
Kaarle Kristonpoika (Karl Kristersson) Mattila Joentakaa valitti, että hänen vävynsä Paavo Paavonpoika (Påhl Påhlsson) oli kokonaan ominut itselleen hevosen, jonka vävy oli saanut, kun hänet viisi vuotta aiemmin oli vihitty Mattilan tyttären kanssa. Hevonen oli luvattu vävylle ehdolla, että se olisi yhteisesti käytettävissä. Kaarle Mattila vaati nyt hevosta takaisin, koska vävy ei halunnut enää asua Mattilassa eikä auttaa talon töissä. Paavo Paavonpoika puolestaan sanoi, että hevonen oli lahjoitettu hänelle ja että appivanhemmat olivat halutessaan voineet käyttää sitä siinä kuin hän itsekin. Ja koska Kaarle Kaarlonpoika nyt antoi vävylleen omistamansa vanhan hevosen ja vaati nuoremman takaisin, ja vävy lupasi sen luovuttaa, tyytyivät molemmat tähän järjestelyyn.
Mattilan Kaarle Kristonpoika oli arvostettu talollinen, joka toimi myös lautamiehenä. Lapsista poika Juho seurasi Kaarlea Mattilan isäntänä.
Käräjäpöytäkirjasta ilmenee, että Paavo Paavonpoika (n. 1717–1788) ja Kaisa (Karin) Kaarlentytär (1717–1796) avioituivat vuonna 1737. Sekä Paavon että Kaisan syntymäaika vaihtelee rippikirjasta toiseen. Mattilan Kaarlelle on kastettujen luettelon mukaan syntynyt 1717 tytär Kaisa (Karin), todennäköisesti loppuvuodesta. Paavon vanhemmista tai varmasta syntymäajasta ei ole tietoa.
Paavon ja Kaisan avioliitto kesti viisikymmentäyksi vuotta, miehen kuolemaan saakka. Lapsia syntyi tusinan verran. Vain kuusi saavutti aikuisiän. Vanhimmaksi eli isänisäni isänäidin isänisä, 1.1.1741 syntynyt Eerik Elias, joka oli kuollessaan 86-vuotias.
Rippikirjassa 1746–1752 Paavon ammatti on kankuri (wäfware), mutta käräjäpöytäkirjassa hänen sanotaan olevan reservin sotilas (wargierning soldaten). Vaikka jo vuoden 1742 käräjien aikaan puhuttiin, ettei Paavo halunnut asua Mattilassa, on perhe rippikirjassa merkitty sinne vuoteen 1750 saakka. Asuivatko Paavo ja Kaisa kuitenkin muualla, sillä kun he vuonna 1751 muuttivat Janakkalaan, sanotaan heidän muuttaneen Sajaniemestä? Muuttomerkinnät ovat tältä ajalta sekavat ja puutteelliset. Muuttaessaan Janakkalasta Nurmijärvelle vuonna 1755 Paavo oli ”eron saanut reserviläinen”. Vuodesta 1756 Paavon ja Kaisan perhe on Nurmijärven sijaan merkitty Lopelle ”Laahan torppaan”. Muuttomerkintää saattaa selittää se, että Laahan torpat olivat Kytäjän kartanon (Nääs Gård) alaisia, mutta ainakin osa niistä kuului Lopen seurakuntaan. Paavon ammatti oli Laahassa jälleen kankuri. Myöhemmin hänen sanotaan olevan torpparina Sipilän ja Peippolan torpissa, ja kartanon torppiin asettuivat myös useat hänen jälkeläisensä.
Paavon kutojanammatista ei ole muuta tietoa kuin maininta rippikirjassa, eikä niin ollen ole tiedossa, oliko hän hankkinut taitonsa oppipoikana jonkun mestarin luona. Hänet voitaneen silti lisätä Lopella 1700-luvulla asuneiden kankureiden luetteloon. Myös yksi hänen vävyistään oli kankuri: vuonna 1749 syntyneen tyttären Anna Kaisan puoliso Johan Eklund (n. 1748–1804) oli kisällin arvon saanut pellavakankuri. Eklund tuli Lopelle Vihdistä. Muuttajien luettelot puuttuvat ja syntymäajat vaihtelevat, mutta saman niminen pellavakankuri, jonka vaimo oli vuonna 1749 syntynyt Anna Kaisa Påhlintytär, asui myöhemmin Koivistolla ja Viipurin maalaiskunnassa. Pariskunta avioitui Lopella vuonna 1774, ja heidät on merkitty rippikirjassa 1779–1785 Joentaan Mattilaan. Anna Kaisalla on sukunimi Salin vihkimerkinnässä (torpare dottren fr. Laha Peipola Anna Catharina Salin) ja joskus rippikirjoissakin.
Lähteitä:
DA (KA) Kihlakunnanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat Raaseporin tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, II KO a: 34 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1734 ja II KO a:43 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1742.
SSHY Sotilasasiakirjat. Jäsensivut.
